Eurooppalainen lyhytkarva on maanosamme alkuperäinen kissarotu, joka on erityisesti Keski- ja Pohjois-Euroopassa luonnonvalinnan avulla kehittynyt vankaksi ja terveeksi eläimeksi. Keski- ja Etelä-Euroopassa se on jo kauan sitten kulkukissana alkanut sekoittua ihmisen tuomiin ja kehittämiin muihin kissarotuihin. Puhtaimpana rotu on säilynyt Pohjois-Euroopassa, jossa maatiaiskissat ovat suureksi osaksi säilyneet sekoittumatta muihin rotuihin.

Kaikki maatiaiskissat eivät silti ilman muuta ole eurooppalaiskissoja. Eurooppalainen on rekisteröity rotukissa, jolla on oma kansainvälinen rotumääritelmä, jonka mukaan se arvostellaan näyttelyissä. Vain harvoin löytyy maatiais- tai kotikissa, joka täyttää rotumääritelmän niin hyvin, että se voidaan noviisiluokan kautta rekisteröidä rotukissaksi.

Vahvarakenteinen ja notkea kissa

Ulkonäöltään eurooppalainen on oikea peruskissa. Rodun jalostuksessa pyritään kehittämään tasapainoista, vahvarakenteista, notkeaa kissatyyppiä, joka on kooltaan keskikokoinen tai suuri, vankkarakenteinen tai lihaksikas. Sen pää on kookas ja pyöreähkö, mutta kuitenkin hiukan leveyttään pidempi ja etenkin urosten posket ovat pyöreät. Korvat ovat keskikokoiset ja hieman pyöristyneet, silmät pyöreät ja avoimet. Rinta on leveä ja kehittynyt, jalat vahvat ja tanakat, tassut pyöreät. Eurooppalaiskissan häntä on keskipitkä, tyvestä aika paksu ja hännänpää on pyöristynyt. Turkin pitää olla lyhyt, tiheä ja joustava. Eurooppalaiseen lyhytkarvakissaan ei saa olla sekoitettuna muita rotuja. Luonteeltaan eurooppalaiskissa on yleensä ihmisiin kiintyvä, seurallinen ja leikkisä, mutta ei ylivilkas. Eurooppalaiskissasta saa mukavan perheenjäsenen ja seuralaisen.

Luonnolliset värit ja kuviot

Rotumääritelmä hyväksyy nykyisin useita kymmeniä eurooppalaisvärejä, joskin aktiivisesti kasvatetaan noin 10-15 värimuunnosta. Kuviollisia eurooppalaisia ovat tabbyt, tiikerikuvioiset ja täplikkäät. Näiden kuviovarianttien värimuunnoksia ovat mm. hopea, ruskea, punainen ja sininen. Rotumääritelmän mukaan kuviokissassa ei saa olla lainkaan valkoista esim. kaulassa, rinnassa tai tassuissa. Yksivärisistä eurooppalaisista yleisimpiä ovat mustat, valkoiset ja siniset joita puheessa kutsutaan harmaiksi. Punaisen- ja mustankirjavaa kissaa nimitetään kilpikonnanväriseksi. Jos tällaisessa kissassa on kolmantena värinä valkoinen, se on valkokirjokilpikonna (valkolaikkuvärejä on kolme eri luokkaa värin määrän mukaan). Savunvärisillä kissoilla alusturkki on hopean vaalea, mutta karvojen kärjet tummat; mustat (mustasavu) tai siniset (sinisavu). Kaikki rotumääritelmän mukaiset eurooppalaisvärit ovat rodulla luonnostaan esiintyviä värejä, eivät ihmisen jalostamalla aikaansaamia. Suunnitelmallisella kasvatustyöllä pyritään myös aina parantamaan olemassa olevia värimuunnoksia.

Eurooppalaiskissan historiaa

Ensimmäinen Helsingin Rotukissayhdistyksen rekisteriin merkitty eurooppalaiskissa on valkoinen sinisilmäinen Mikko-niminen kastraattiuros, joka 1.11.1965 sai rekisterinumeron 80. Mikko oli syntynyt vuonna 1960. Samalla päivämäärällä rekisteröitiin muitakin eurooppalaisia, mm. musta uros Negro Tripp (1962-1969) numerolla 159 ja toinen valkoinen sinisilmäinen kastraattiuros Mikko Kasimir, joka sai rekisterinumeron 160. Samalla kertaa rekisteriin hyväksyttiin myös sininen, hopeatabby, ruskeatabby ja valkokirjokilpikonna. Suurin osa näistä vuonna 1965 rekisteröidyistä eurooppalaisista oli kastraatteja, mutta Maja Sidirowin omistama Negro Tripp jatkoi sukua ja siitä tuli Trippendal-kasvatuksen kantaisä. Maja Sidorow toimi muutenkin aktiivisesti eurooppalaiskasvatuksen edistämiseksi. Maineikkaasta näyttely- ja siitosurasta muistetaan myös Anneli ja Helena Valkosen omistama, vuonna 1971 syntynyt hopeatiikeri IC/IP Mikael, joka rekisteröitiin noviisina vuonna 1972. Mikko sai rekisterinumeron 2439K. Se oli oman aikansa näyttelytähti, joka löytyy monen tämänkin hetken eurooppalaisen taustalta, jos sukulinjoja tutkitaan tarpeeksi pitkälle taaksepäin. Vuoden 1988 alkupuolella valmistuivat rodun ensimmäiset kolme Eurooppa Championia, punatabby Turri, hopeatiikeri Kontukatin Elviira ja ruskeatiikeri Tiikerinsilmän Aku. Vuonna 1989 valmistui ensimmäinen Eurooppa Premior, ruskeatiikeri Kissankellon Weikka Vesseli.

Eurooppalaisia kasvatettiin pitkään samalla rotumääritelmällä kuin brittiläisiä. Tästä aiheutui tiettyjä hankaluuksia, joskaan Suomessa eurooppalaiskantaan ei sekoitettu kovin paljon brittikissoja. Onneksi, voisi todeta, sillä suomalainen eurooppalaiskanta pysyi näin ollen varsin puhtaana. Erinäisten vaiheiden jälkeen eurooppalainen sai 1980-luvun alussa oman, FIFen hyväksymän rotumääritelmän, johon liittyy olennaisesti vaatimus rotupuhtaudesta. Ensimmäiset eurooppalaiset rekisteröitiin luonnollisesti noviiseina, joilla on ollut ja on edelleenkin tärkeä osa rodun kasvatuksessa ja näyttelytoiminnassa.

SER-FERin rotuesittelystä muokannut  Anna-Mari Andersson