Silkkiturkkinen, kultasilmäinen pikkupuuma on ollut Suomen suosituimpia lyhytkarvarotuja jo pitkään. Mitä tästä kissasta tekee niin ihastuttavan? Burmaa on vaikea kuvata sanoin, Burma täytyy kokea.

Burmankissa on ensimmäinen ihmisen kehittelemä rotu, toisaalta myös vanha alkuperäisrotu. Vanhoissa tarustoissa kerrotaan kultasilmäisistä ruskeista kissoista, rajaheista jotka asustelivat temppelikissoina buddhalaistemppeleissä Burmassa, nyk. Mayanmarissa.

Historiaa
Laivalääkäri Joseph C Thompson ihastui tähän kultasilmäiseen kissaan kauko-idänmatkoillaan ja toi ruskean naaraskissan, Wong Maun mukanaan Yhdysvaltoihin. Wong Maussa oli jotain ihmeellistä, joka sai pienen joukon kasvattajia ja genetiikan tutkijoita aloittamaan kokeellisen tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli kasvattaa Wong Maun tyyppisiä kissoja. Kasvatuksessa käytettiin aluksi siamilaista, joka oli siihen aikaan erilainen verrattuna tämän päivän siamilaiseen, pyöreämpipäinen ja rakenteeltaan tukevampi. Muutaman yrityksen jälkeen onnistuttiinkin saamaan pentue, joka oli samantyyppinen Wong Maun kanssa, ja tälle uudelle aikaansaadulle rodulle annettiin nimeksi Burma, kantakissan löytöpaikan mukaan. CFA hyväksyi burman omaksi rodukseen vuonna 1936, mutta perui sen myöhemmin, kasvatuksen kirjavuuden vuoksi. Lopullinen hyväksyntä tuli vuonna 1953.

Eurooppaan rotu saapui 1949, kun Englantiin saapuivat kaksi naarasta sekä uros. Ruotsi sai ensimmäiset burmansa 1957, ja sieltä burma tuli Suomeen vuonna 1958. Kasvatus ei aluksi ollut lainkaan helppoa, sillä kapea kanta teki tepposiaan: luonne ei ollut paras mahdollinen, burma ei ollut ihmisystävällinen kissa. Knikkihäntää esiintyi, tyyppi oli liian jyhkeä, turkin väri oli huono. Pikkuhiljaa, tuontien avulla sekä kasvatustiedon karttuessa päästiin siihen burmaan mikä nykypäivänä Suomessa tunnetaan.

 

Tyyppi
Burma on rakenteeltaan keskikokoinen, hyvin elegantti kissa, jossa on aistittavissa aavistus itämaista alkuperää – selkeä viittaus siamilaismaiseen tyyppiin on kuitenkin virhe. Turkki on hyvin lyhyt, sileä ja silkkinen, vartalonmyötäinen. Kaikissa väreissä vartalon alapuoli on vaaleampi kuin selkä ja jalat, värin tulee vaaleta tasaisesti, kasvot ja korvat voivat olla hieman tummemmat. Karvan tulisi vaaleta asteittaan tyveen, missään värissä ei sallita raitoja tai täpliä. Turkin alta näkyvät hyvin kehittyneet lihakset, burma on painavampi kuin mitä ulkoisen olemuksen perusteella voisi luulla. Burman silmät ovat hyvin ilmeikkäät, ne loistavat ja ovat erityisen valppaat ja kirkkaat, ne ovat suuret ja etäälle sijoittuneet. Parhaimpana silmänvärinä pidetään kullankeltaista, mutta kaikki keltaisen vivahteet melkein vihreästä meripihkaan sallitaan. Pään profiilissa on otsa kevyesti pyöristynyt, nenän ja otsan taitteessa tulisi olla selvä kulma (stoppi). Edestäkatsottuna pää on kolmion muotoinen, siinä on lyhyt kiila, joka on leveä poskipäistä ja kaventuu tasaisesti tylppään kuonoon.

 

 

Burmavärit
Euroopassa hyväksyttyjä burmavärejä on kymmenen. Amerikassa hyväksyttyjä värejä on vain neljä, ns. alkuperäisvärit.

  • Ruskean burman väri on syvä, lämminsävyinen ruskea, melkein musta väri on virhe.
  • Sininen burma on turkiltaan siniharmaa, selvästi tinanhohtoinen.
  • Suklaan burman turkki on maitokahvin värinen, kuonossa, korvissa ja tassuissa selvästi tummempi väri.
  • Lila burma taas on kalpea, hieno kyyhkysenharmaa jossa on vaaleanpunainen häivähdys.
  • Punainen burma on turkiltaan oranssi.
  • Creme burma on vaalean aprikoosin värinen, korvat, pää ja selkä ovat selvästi puuteriset.
  • Ruskeakilpikonnan värit ovat tummanruskea ja oranssi (tumma ja/tai vaalea) laikkuina ja/tai sekoittuneena.
  • Sinikilpikonnan värit ovat sinihramaa ja vaalea aprikoosi (tumma ja/tai vaalea) laikkuina ja/tai sekoittuneena.
  • Suklaakilpikonnan värit ovat maitokahvi ja oranssi (tumma ja/tai vaalea) laikkuina ja/tai sekoittuneena.
  • Lilakilpikonnan värit ovat kyyhkysenharmaa ja vaalea aprikoosi (tumma ja/tai vaalea) laikkuina ja/tai sekoittuneena.

 

 

Luonne
Burmaihmiset puhuvat burman hurmasta, kun burma on kerran omistanut sinut, et toista kissaa halua. Burma rakastaa ja palvoo omistajaansa syvästi, jos omistaja osoittautuu sen arvoiseksi.

Burma on leikkisä vielä iäkkäänäkin, hyvin älykäs, kiinnostunut kaikesta ja kaikista sekä aina valmis oppimaan uusia asioita. Seurallisena otuksena Burma vaatii omilta ihmisiltään paljon aikaa ja seuranpitoa, siksi usein suositellaankin, että kun otat Burman, ota samantien kaksi, niistä on silloin seuraa toisilleen, eikä niiden mieleen tule silloin tehdä niin paljon kolttosia. Sohvankoristeeksi ei tästä(kään) kissasta ole.

Burman omistaminen vaatii huumorintajua, vaikka kissa suostuukin kompromisseihin, se ei suostu alistumaan. Burma on hyvin itsepäinen otus, ei suostu uskomaan sanomalla, vasta kun on itse kokeillut, uskoo Burmakin. Jääräpää-burma osoittaa tahtonsa hyvin voimakkaasti, käyttäen myös äärimmäisiä keinoja tahtonsa perille viemiseen. Ne ehtivät joka paikkaan ja ovat juuri siellä missä niiden ei olettaisi olevan, olit sitten menossa suihkuun tai viemään roskia. Hän haluaa mukaan. Äänekkyyttäkin Burmasta löytyy, ja mitä vivahteikkaimmilla äänensävyillä. Jos ei palvelu pelaa niin on se sitten myös osoitettava, ja Burmahan osoittaa.

Leluiksi kelpaa kaikki minkä vain saa tassulla liikkeelle tai kannettua suussa. Monien burmien lempileikki onkin nouto, sitä leikkiä Burma jaksaa leikkiä tunnista toiseen. Burma ei jätä ketään kylmäksi, suosittelen lämpimästi.

Maija Kinos
(Koottu Mirjam Nummisen ja Tiina Räsäsen kirjoituksista)