Yksinkertainen näyttelyhäkin verhojen teko-ohje

 

Teksti: Raija Kalliomäki

Kangastarve:
Verho on 65cm korkea ja vähintään 200cm pitkä kangas + saumavarat. Saumavaraa kannattaa varata ylös sen verran että vaijerikujan alla kangas on kaksin kerroin eli noin 6 cm ylös ala käänteeseen voi varata 2cm. Sivureunoihin 3cm. Häkin kokohan on 3x65cm sekä korkeus 56cm. Korkeuteen on varattu kangasta sen vuoksi että se taittuu pohjapussin alle. Verho voi olla pidempikin kuin tuo 200cm, niin menee hieman laskoksille. Yhden verhokujan pituus on suoraan jaollinen kolmella verhon pituuteen nähden.

Ensin kannattaa ommella tuo verho-osa valmiiksi yläkäänne, joka siis korkea noin 4cm, sekä sivusaumat. Vinkkinä sanoisin että saumat on mukavampi ommella jos ne silittää ensin valmiiksi. Jos epäilet että kissa menee verhojen taakse hyvä apu sivusaumoihin on kanttinauhat, jotka saa sitten solmittua häkkiin kiinni.

Saumojen jälkeen verho vain laskostetaan kolmeen osaan niin saadaan noiden vaijerikujien mitta selville ja ne ommellaan paikoilleen, nurjalle puolelle.

Vaijereita saa ostaa marketeista. Vaijerin mitta per seinä on 63cm, koska siihen tulee myös koukut.

Pohjan teen yleensä pussina ja tuohon 65cm:iin pitää lisätä myös saumavarat. Yhden reunan jätän keskeltä avoimeksi niin sinne saa laitettua pehmusteen. Tai sitten voi pohjan tehdä myös tikkikankaasta, karvasta tms.

Mukava on myös alasuoja omien tavaroiden edessä: leveys 65cm+ saumanvarat ja korkeus 80cm. Myös tähän osaan kannattaa ommella tuo vaijerikuja ja yläsaumaan mielellään samanlainen käänne kuin verhoihin. Tässä kannattaa myös ommella saumat ensin ja sitten tuo vaijerikuja.

Kattoon olen käyttänyt voileeta tms. harsokangasta. Voilee on siitä hyvä että häkkiin menee hieman valoa ja sillä voi myös antaa ”hömpsötunnelmaa” yleisölle.
Katon kokohan on 65x65cm.

Lopuksi vielä pari kuvaa.
Kuvassa olevat verhot ovat tehty ohjeen kaavan mukaan.
Niin että perusverhojen päälle on vielä ommeltu tuo  valmiiksi rypytetty paljetti (tummempi) kangas, jonka jälkeen on  ommeltu vaijerikuja paikalleen.

Kuvat: Aarre Muuro