Mitä mukaan ja miten toimitaan
Teksti Raija Kalliomäki
Kassin pakkaus
Kissan paperit, rekisterikirjan lisäksi passi tai terveyskortti, jos edellä mainitussa ei ole rokotuksia (flunssa ja rutto tulee olla annettu 15vrk ja rabies 15vrk ennen, rabies uusinnassa ei aikarajaa) Rotukissoilla tulee olla näyttelyssä aina rekisterikirja mukana!
Vahvistuskirje, josta olet tarkistanut että kissan tiedot ja luokka on oikein. Luokkamuutokset kannattaa ilmoittaa ajoissa näyttelysihteerille, mutta näyttelypaikallakin sen ehtii sihteeristöön ilmoittaa. Paperit kannattaisi olla helpossa paikassa.
Helpotat myös toimihenkilöiden työtä kun paperit ovat jo valmiiksi järjestyksessä. Eikä esimerkiksi vahvistusta ole sullottu rekisterikirjan kuoreen josta toimihenkilöt joutuvat sen aina kaivamaan esille.
Hiekkalaatikko ja -lapio (kauppojen lihatiskiltä yleensä saa pyytämällä tarkoitukseen sopivia eineslaatikoita eli dynoja)
Hiekkaa (isompirakeinen on monesti siistinpää kuin mikrohiekka, näin pitkäkarva omistajan näkökulmasta)
Pieniä roskapusseja kissan sekä omia jätöksiä varten (itselläni on aina häkinedustalla pussi johon laitan mm. karvatupot, pussukka viedään näyttelyn päätyttyä roskiin)
Vesikuppi (kuuluu näyttelyn päätyttyä tyhjentää viemäriin ei siis roskikseen)
Ruokakuppi
Ruokaa (monet antavat vain raksuja näyttelyssä)
Verhot
Makuualusta (alunen kannattaa tyhjentää roskiksen päällä eikä häkin pohjalle näyttelyn päätyttyä)
Häkin päällisliina
Talouspaperia (ei välttämätöntä mutta monesti tarpeen)
Pesä / lelut
Itselle.
Moni ottaa itselleen mukaan kevyen retkituolin, koska näyttelypaikalla ei yleensä ole istuimia, joita häkin luo voisi viedä. Yleensä näyttelypaikalla tai sen läheisyydessä on kahvila tai ravintola, mutta omia eväitäkin monet ottavat mukaan.
Eläinlääkärintarkistus
Eläinlääkärille tai hänen apulaiselleen annetaan nuo ensinnä mainitut paperit (vahvistuskirjeet ja kissan paperit) Papereista katsotaan, rokotukset yms. ovat kunnossa.
Jokainen kissa tutkitaan pintapuoleisesti (korvat, suu, kivekset, kaulan rauhaset sekä iho).
Jos saman talouden kissoja on useampia kannattaa asiasta mainita, sillä pöydän desinfiointi kissojen välillä on turhaa ainakin tautien osalta.
Eläinlääkäri laittaa vahvistuskirjeeseen merkinnän että kissa on tarkistettu. Jos kissa on näyttelyssä myös sunnuntaina, laitetaan myös tähän vahvistukseen merkintä.
Ilmoittautuminen
Eläinlääkärintarkastuksen jälkeen ilmoittaudutaan paikalla olevaksi.
Isommissa näyttelyissä pöytiä on kaksi esim. A-P ja Q-Ö, jos joku omistamistasi kissoista onkin poissa tulee se mainita tässä kohtaa. Saat tästä luettelon ja yleensä kissasi numero/t kirjoitetaan luettelon kanteen.
Häkin sisustus
Laitetaan verhot, alunen, katto paikalleen, katon päällinen, hiekkalaatikko, kissa.
Varsinkin pitkämatkalaisten kannattaa laittaa aika nopeasti tuo kissan hiekkalaatikko, ettei käy vahinko. Vettä ja syötävää annetaan tarpeen vaatiessa, tai sitten seisovana pöytänä, riippuen kissan tavoista.
Arvostelu
Vahvistuskirjeessä on jo kerrottu mille tuomarille kissasi menee. Näyttelyluettelosta näet arvostelujärjestyksen sekä alkamisajankohdan, (harvemmin tuomarit poikkeavat tästä järjestyksestä, mutta niinkin voi käydä) josta voit laskea suunnilleen oman kissasi vuoron.
Jos tuomarilla on vaikka II tarkistus tarkoittaa se sitä että kakkoskategorian tarkistusluokkaan ilmoitetut katsotaan ensin.
Näyttelyluettelo on yksi ohjenuora arvostelujen kulkuun.
Toimivuuden kannalta on hyvä jos olet kissan kanssa valmiina arvostelu paikalla niin ettei assistentin tarvitse lähteä kissaa haeskelemaan. Mikäli et halua itse esitellä kissaasi tuomarille mainitse siitä assistentille pari kissaa ennen oman kissasi vuoroa. Värin paras valitaan mikäli saman värisiä kissoja on vähintään kolme, (aikuista/pentua/nuorta, leikatut ovat aina erikseen) valinta tapahtuu heti kyseisten kissojen arvostelun jälkeen.
Tuomarin parhaiden valinta alkaa yleensä siinä vaiheessa kun kaikki kyseisen kategorian kissat on arvosteltu. Jos tuomarilla on kaksi tai useampi kategoria niin yleensä hän ennen kategorian vaihtoa ottaa edellisten TP:t mutta voi olla myös niin että hän siirtyy suoraan toiseen kategoriaan. Tavallaan olet vapaa kissan näyttelyttämisestä vasta siinä vaiheessa kun tuomari on valinnut TP:nsä
Jos kissasi pääsee paneeliin, tulisi myös huolehtia siitä että se sinne haetaan, ja tietenkin myös siitä että se on paneeliin meno kunnossa. Toisissa näyttelyissä toivotaan että omistaja vie itse kissansa paneelipaikalle ilmoitettuna ajankohtana.
Arvostelusetelit
Tulevat yleensä jonkin ajan kuluttua arvostelusta ruusukepöydän läheisyyteen oleviin tuomareiden laatikoihin, josta voit ottaa oman kissasi arvostelusetelin. Setelissä tulee olla tuomarin allekirjoitus sekä kissan nimi. Ruusukepöydästä saat laatuarvostelua vastaavan ruusukkeen/nauhan tai vaihtoehtoisesti leiman kyseisen yhdistyksen leimakorttiin. Riittävällä määrällä leimoja voit ilmoittaa kissasi kyseisen yhdistyksen näyttelyyn. Jos kissasi on VP/TP kuuluu tulos leimata myös arvosteluseteliin samoin paneelin jälkeen tulee muistaa hakea BIS leimat mikäli kissa on voittanut. Arvostelusetelit kannattaa aina säilyttää, sillä niiden kopioilla ilmoitetaan kissan mahdolliset valmistumiset, tai jos ilmoittaudut Vuoden Kissa kisaan tarvitset niitä myös silloin.
Paneeli
Paneelissa valitaan tuomarien parhaista se paras. Valmistaudu ottamaan kissasi vastaan paneelipaikalta.
Näyttely päättyy joko silloin kun annetaan kuulutus luvasta poistua tai viimeistään vahvistuskirjeessä mainittuna näyttelyn päättymisaikana.
Näillä eväillä ja iloisella mielellä selviät aika pitkälle.
Näyttelyasettajien siisteys omien ja kissan jätöksien osalta on aina tervetullutta niille jotka näyttelypaikan purkavat (lue ”kissakaverit”).