Rikastuuko vai köyhtyykö kasvattaja ?

Silloin tällöin jokainen kasvattaja törmää ihmettelyihin, mikä niissä kissanpennuissa oikein maksaa tai arveluihin, että tällä harrastuksella rikastuu. Yli 10 vuoden kasvatuskokemuksella valotan tässä pentujen hintaan vaikuttavia keskeisiä kustannustekijöitä. Koska eri kissarotujen hintahaitari on varsin suuri, hankintahinta esimerkit koskevat lähinnä venäjänsinisiä. Osa kasvatustoimintaan liittyvistä kustannuksista, kuten esim. eläinlääkärit ja näyttelyt, ovat tietenkin yhteisiä kaikille roduille.

Useimpien kasvatusharrastus alkaa siitä, että ostetaan normaalihintainen, 500 – 800 euron, kasvatuskelpoinen rotukissa (oletamme tässä tapauksessa, että tyttökissa) perheenjäseneksi. Kissan kasvattajan kanssa on ehkä sovittu, että käydään ainakin kerran tai pari näyttelyssä. Pikku hiljaa hiipii mieleen ajatus, että kissalla voisi tehdä pennut. Keskimäärin tyttökissat astutetaan ensimmäisen kerran noin vuoden ikäisinä, joten sen ensimmäisen kasvatuskissan ostohinnan lisäksi kuluiksi voidaan kirjata naaraan elantokustannukset. Jonkin aikaa esimerkiksi näyttelytoimintaa harrastaneet saattavat hankkia jo ensimmäisen kasvatusnaaraansa ulkomailta, jolloin hinta maasta riippuen liikkuu kuljetuskustannuksineen 1000 – 3000 eurossa.

Varsinaiset kasvatukseen liittyvät kulut alkavat, kun uusi harrastaja joutuu ensitöikseen hankkimaan kasvattajanimen, joka tällä hetkellä maksaa 100 euroa. Kasvattajanimi on elinikäinen, joten se on kertakustannus. Jo naaraan astutusta suunniteltaessa, emokandidaatti madotetaan. Lääkitys pitää antaa kaikille samassa taloudessa asuville eläimille yhtä aikaa. Sen jälkeen kissa viedään eläinlääkäriin terveystarkastukseen. Samalla siitä otetaan veritestit kissaleukoosin ja -aidsin pois sulkemiseksi. Nämä testaukset tehdään ennen jokaista astutusta. Ensimmäisen testauksen yhteydessä on suositeltavaa määrittää kissan veriryhmä, jotta vältyttäisiin myöhemmiltä vaikeuksilta. Kissaliiton sääntöjen mukaan jokaisen kasvatuskissan on myös oltava tunnistusmerkitty joko mikrosirulla tai tatuoinnilla. Tätä sääntöä jokaisen rekisteröityjen rotukissojen kasvattajan on noudatettava. Lisäksi osa kasvattajista testauttaa kissansa mm. mahdollisen sieni-infektion poissulkemiseksi. Monilla roduilla on myös käytössä rotukohtaisia pakollisia muita testejä, joihin ei toistaiseksi venäjänsinisillä ole ollut tarvetta. Kaikissa edellä lueteltujen toimenpiteiden hinnoissa on suurta hajontaa eri eläinlääkäriasemien ja paikkakuntien välillä, mutta missään ne eivät ole ilmaisia. Koska myös uroksen omistajalle aiheutuu siitoskäytöstä edellä kerrottuja eläinlääkärikustannuksia, on kohtuullista, että naaraan omistaja maksaa astutusmaksun, joka vaihtelee roduittain ja maittain. Suomessa venäjänsinisillä maksu on ollut keskimäärin 100 euroa per pentu. Tämä tietenkin edellyttää, että naaraalle löytyy sopivasukuinen puoliso kotimaasta. Suomi on kuitenkin suuri maa pinta-alaltaan ja vain harvoin sulhanen asuu naapurissa. Usein joudutaan autoilemaan satoja kilometrejä, jopa lennättämään kissoja paikkakunnalta toiselle.

Pienessä rodussamme ei kuitenkaan aina ole mahdollisuutta toteuttaa helpointa vaihtoehtoa, vaan monet aloittelevatkin kasvattajat joutuvat tavalla tai toisella hankkimaan uroksen ulkomailta. Tuontimaasta riippuen uroksen ostohinta liikkuu 1000-3000 euron välillä kaikkine kuljetuskustannuksineen. Hinta palautuu kylläkin kokonaan tai osittain ostajalle takaisin astutusmaksuina. Tietenkin edellyttäen, että uros on siitoskykyinen ja -kelpoinen. Uroksia myös lainataan ulkomailta tai matkustetaan kollin kotimaahan astutusmatkalle. Kissan rahti ilman saattajaa on niin kallis, että samalla hinnalla saa lentoliput myös itselleen, jolloin kissan voi ottaa turvallisesti mukaan matkustamoon. Lainatussa uroksessa on se hyvä puoli, että yleensä kollin omistaja antaa kissan olla naaraan kodissa niin kauan, kunnes voidaan todeta, että tyttökissa odottaa pentuja. Toisaalta poikakissa saattaa mahdollisella reviirimerkkailullaan aiheuttaa kalliitakin tuhoja, joten syytä on varata poikakissalle oma rajattu tila. Naaraan ulkomaille viennissä on se riski, että ei tiedetä, onko tyttö kantava kotiin tullessaan. Matkan aiheuttaman stressin ja vieraan ympäristön seurauksena tyttökissan juoksu voi myös loppua ja kissa joutuu jäämään sulhaskotiin jopa kuukausiksi. Sanomattakin on selvää, että niin kollikissan kuin naaraankin astumismatkat ulkomaille lentoineen, hotellimaksuineen, taksilaskuineen jne. ovat niin kalliita, ettei niitä ole mahdollista sisällyttää pentujen hintoihin kuin vähäisin osin. Myös astumismaksut ulkomailla saattavat olla kotimaatamme korkeampia, erityisesti niissä tapauksissa, kun naaras on jouduttu jättämään uroksen luo odottamaan seuraavaa juoksua. Eniten kasvattajalle tulee tappioita silloin, kun naaras ei ole tullut ulkomailla kantavaksi lainkaan tai astumisen tuloksena syntyy vain yksi pentu. Tietenkin kotimaassa tapahtuneen astumisen tulos voi olla yhtä epäonnekas, mutta silloin on uusimisen mahdollisuus, joka tulee ulkomaan matkaa edullisemmaksi.

Naaraassa on havaittavissa selvät merkit onnistuneesta astumisesta noin neljän viikon kuluttua. Tässä vaiheessa tulevan emon ruokahalu ja ravinnontarve ovat aikaisempaan verrattuna suurin piirtein nelinkertaistuneet. Hyvin hoidettu kissa ruokitaan aina hyvin, mutta odottavan naaraan ravintoon tulee kiinnittää erityistä huomiota, koska hieman karrikoiden voidaan sanoa, että pennut ovat kunnoltaan sitä, mitä emo syö. Siis kipin kapin kauppaan ostamaan parasta, kalleinta ja paljon. Kissat ovat yleensä hyviä synnyttäjiä ja erinomaisia emoja. Mutta kaikesta huolellisuudesta ja hoidosta huolimatta odotusaika ja synnytys eivät aina suju kuin tanssi. Lääkärin apua vaativien ongelmien ja toimenpiteiden kirjo on laaja, vatsavaivoista keisarinleikkauksiin ja ennen synnytystä tapahtuviin ultraäänitutkimuksiin ja muihin toimenpiteisiin. Jos naaraalle joudutaan tekemään keisarinkeikkaus kaksi kertaa, sillä ei sääntöjen mukaan saa enää kasvattaa. Silloin edessä on uuden kasvatuskissan hankinta heti harrastuksen alkumetreillä. Eläinlääkärissä saatetaan joutua käymään useitakin kertoja. Pahimmissa tapauksissa pentuja ja jopa emo voidaan menettää. Tiedän, että hädän sattuessa tunnolliset kissojaan rakastavat kasvattajat, joita suurin osa on, maksavat mitä tahansa summia saadakseen pelastettua emon ja pennut.

Pentujen synnyttyä emo huolehtii niistä ensimmäiset neljä viikkoa. Jos pentue on suuri, emon ruokahalu saattaa entisestään lisääntyä. Emo saattaa tarvita ylimääräisiä vitamiineja ja kalkkia ja pennut lisäravinteena kissaemon maidonvastiketta. Jos pennut kasvavat tasaisesti ja voivat hyvin, pentujen vieroitus aloitetaan noin 4-5 -viikkoisina. Pikku kissoihin pätee sama kuin odottavaan ja imettävään emoon, ne ruokitaan korkealuokkaisilla tuotteilla ja mahdollisimman monipuolisesti. Kasvun ja liikunnan lisääntymisen myötä pentujen energian kulutus kasvaa hämmästyttävän suureksi. Jo 8-viikon ikäinen pesue saattaa syödä pentueen koosta riippuen 10 euron päivävauhtia ja hiekankulutus kaksin- jopa kolminkertaistuu.

Ennen kuin pennut täyttävät kaksi kuukautta ne rekisteröidään Kissaliiton rekisteriin. Tällä hetkellä rekisteröinti maksaa 16 euroa per pentu. Luonnollisesti pennut myös madotetaan ainakin kerran ennen luovutusta (ja myös kaikki saman talouden muut mahdolliset koirat ja kissat). Ennen uuteen kotiin muuttoa kasvattaja käyttää pentueen eläinlääkärin yleistarkastuksessa, jolloin ne rokotetaan ja mahdollisesti myös tunnistusmerkitään. Monet kasvattajat antavat uusille omistajille mukaan myös niitä ruokia, joita pentu on tottunut syömään, jotta yhteiselo lähtisi käyntiin mahdollisimman hyvin.

Kun kasvattajien kokemus vuosien kuluessa kasvaa ja tietomäärä lisääntyy, jokainen vastuuntuntoinen kasvattaja oppii ymmärtämään sen, että rodun kehitys taantuu, jos samaa naarasta pennutetaan loputtomiin tai yhdellä uroksella on liikaa jälkeläisiä. Tässä vaiheessa viimeistään tulee eteen uuden naaraan/naaraiden hankinta. Aikaisemmat kissat jäävät lähes poikkeuksessa taloon rakkaiksi, leikatuiksi lemmikeiksi mahdollisesti seuraaviksi 15 vuodeksi. Useat kasvattajat joutuvat pitämään jossakin vaiheessa kasvatuksessaan taukoa, ettei kissamäärä lisäänny kohtuuttomaksi. Itsestään selvästi tällainen toiminta ei tuota mitään, vaan päinvastoin.

Näyttelykustannuksia ei aina mielletä varsinaisiksi kasvatuskuluiksi, mutta ne liittyvät oleellisesti jokaisen kasvattajan toimintaan – enemmän tai vähemmän. Jos naaraalla kasvatetaan tai uroksella astutetaan useammin kuin kerran, siitoskissalla on Kissaliiton sääntöjen mukaan oltava excellent -arvostelutulos avoimesta luokasta. Voidakseen kilpailla avoimessa luokassa on kissa hyvä totuttaa näyttely-ympäristöön jo aikaisemmin. Samalla siitoskäyttöön aiotun kissan luonnetta voidaan arvioida stressitilanteessa. Tämä on tärkeä tieto puolisovalintaa tehtäessä niin kasvattajalle kuin uroksen omistajallekin. Näyttely on myös monesti se paikka, jossa kasvattajat ja uroksen omistajat näkevät toistensa kissat, niiden sukutaulut ja sopivat alustavasti astutuksista. Vaikka pentuja ei myydä kissanäyttelyissä, niillä on suuri merkitys rotujen tunnetuksi tekemiselle ja sitä kautta pentujen kysynnälle. Kissan näyttelymaksujen lisäksi kasvatustoimintaa harrastavalta edellytetään matkailua vähintäänkin kotimaassa. Ja tunnetusti se ei ole Suomessa halpaa.

Aivan varmaa on, että rodun kehitystä ajattelevat, kissansa ja pentunsa moitteettomasti hoitavat kasvattajat eivät pääse ansioille. Siitä kertoo sekin, että tietojeni mukaan Suomessa ei ole yhtään elinkeinonharjoittajaa, jonka päätoimiala tai ainoa toimiala on kissan kasvatus. Jos yhden pentueen isä löytyy naapurista ja kaikki sujuu ilman mitään takapakkia, niin silloin jää muutama seteli, jotka seuraavalla kerralla menevät, eivätkä välttämättä riitäkään. Kasvattajat ei myöskään sisällytä pentujen hintoihin mitään rahallista palkkiota tekemästään työstä.

Mutta…vaikka taloudellisesti tulee ”takkiin”, kissat ja niiden luottavaiset suloiset pennut ovat henkinen rikkaus ja antoisa harrastus.

teksti: Eija Kauppinen