teksti Tarja Laakso

Kissalassamme suunnitellaan pitkästä aikaa pentueen tekemistä, ja kunniatehtävän saa hoitaakseen Deniz, joka sopii tehtävään hyvin. Se miten emo valitaan kunniatehtäväänsä, on ihan toinen tarina, ja siinä hommassa palaa sekä aikaa että rahaa, alkaen siitä, että Denizkin on aikanaan tullut Saksasta (Hollannin kautta) Suomeen antaakseen uutta verta rodun geenistöön, ja kulkenut jonkun kerran (n. 22 kertaa, kun kerran kerran jätettiin ilman sertiä lovikorvien takia) näyttelyissä. Nyt on kuitenkin päästy siihen vaiheeseen, että ihan tosissaan sitä pentuetta suunnitellaan, ja se tietysti aloitetaan eläinlääkärireissulla.

Ajanvarausta tehdessä varauduttiin hieman tarkempaan syyniin ja kun meistä on kysymys, lisätään ajanvarausaikaa vielä vähän enemmän… No, töistä kotiin tullessa ensin tarkistetaan että tarvittava kissa on sisällä, sitten kissaluukku kiinni, ettei pääse ulos karkuun. Sitten ollaan kuin ei mitään olisi tapahtumassa, syödään välipalaa jne. Deniz tietysti vieressä kerjäämässä makupaloja aivan tyytyväisenä. Sitten sopivasti ennen kuin täytyy lähteä lekurille, tarkistetaan vielä että kissa on lähistöllä. Niin missä lähistöllä? On se lähistöllä, jossain päin taloa, mutta missähän tällä kertaa. Hups, tuolla vilahti jotain mustaa… No, sitten kun kissa on löytynyt ja lopulta saatu kiinnikin, ei muuta kuin kissa boksiin ja menoksi.

Eläinlääkärissä sitten odotellaan aikamme, ja lopulta päästään siihen kissan tutkimiseen. Ensimmäinen kysymys eläinlääkäriltä: niin onkos tämä sitten sellainen kissa, jolta saa verta rauhottamatta? Kyllä, tältä kissalta se voisi jopa onnistuakin… joten eläinlääkäri sitten päättää, että no tutkitaas sitten sydän ensin ja otetaan sitten vasta verikokeet. Ja niin siis än ultraamaan. Kissa kyljelleen, että saatais sydän näkyville… ei ongelmia, siinähän kissa on ja sydän hakkaa… ei muuta kuin anturiin litkut ja aletaan tutkia. Jahas, tuollahan se sydän vilahti (ja kissa on jo jotain muuta kuin kyljellään), sitten otetaan vähän kovempi ote, ja taas kissa on hetken kiltisti kyljellään. No niin tuossa se on, tai siis oli… ja vielä kolmaskin kerta, ja taas sama juttu, juuri kun se sydän löytyi kuviin, kissa alkaa kiemurrella otteesta. No, sitten kutsutaan eläintenhoitaja paikalle, ja eläinlääkäri opastaa hänelle, että sitten kun minä sanon, paina tuosta. Hyvä, nyt alkaa sydän näkyä, painapas nyt… oho, ei ehtinyt. Otetaas vielä kerran, hups… Nyt eläinlääkärimme tokaisee, että hän kyllä ehdottaisi, että jospa sittenkin annettais ihan pieni rauhoituspiikki, että tuo pulssikin vähän tasaantuis. Ei nuo teidän kissat kyllä paikallaan pysy muuten. Eläintenhoitaja sitten supattelee Deniz:lle vähän niitä näitä, ja hur-rur, hur-rur, rukki alkaa käydä… Deniz on ihan onnesta mykkänä, pääsee kyhnäämään.

Sitten tuikattiin vähän rauhoittavia, ja tällä kertaa kissa olikin tuossa tuokiossa tutkittavassa kunnossa (toisin kuin joskus eräs toinen kissa…). Eläinlääkäri tulee takaisin paikalle, tällä kertaa teräskamman ja pienen paperipussin kanssa. No niin, rapsutellaas nyt kuitenkin ensin vähän sitten noita karvoja (sienitestiä varten), no ei tässä kissassa kyllä sienitartuntaa ole. Sitten rapsuteltiin… ja vähän vastakarvaan, noin nouseehan ne hilseetkin pintaan, ja sitten rapsuteltiin vähän niitä hilseitäkin mukaan… ja pussin suu kiinni. Siinäpähän lähtevät Ruotsiin. Ja sitten uudestaan ultraamaan ja nyt saatiin se sydänkin näkyville aivana helposti. Ja hyvinpä tuo tykytti ja läppä väpätti. Eläinlääkäri mittaili ultralla, että hyvät seinämän paksuudet, kyllä tuossa kohtaa paksuutta on 5 mm (terveellä kissalla seinämän paksuus on kuulemma alle 5,5 mm), ja tuossakin kohdassa paksuus on ihan loistava, 4 mm.

Kyllä on aivan toista luokkaa kuin se teidän valkoisen kissanne sydän, tästähän jopa virtaa veri läpikin… ai, tältäkö on tutkittu munuaisetkin joskus, no katsotaas uudestaan, ihan mielenkiinnosta nyt kun meillä nämä laitteet ovat paremmat kuin ennen. Ja sitten katsottiin munuaisetkin, kauniit ovat, ei näy rakkuloita. Sitten vielä sitä vertakin… Deniz:ltä on aikaisemmin tutkittu veriryhmä, joten ei sitä tällä kertaa enää, mutta FeLV ja FIV. Noin… sitten todistuksen kimppuun, ai, onko sillä mikrosirukin, no sittenpäs haetaan lukulaitekin ja tarkistetaan. Missähän se lienee… no löytyi tämä vanhempi lukulaite… jahas, tällainen numero… Siinä sitten juteltiin vielä niitä näitä samalla kun eläinlääkäri kirjoitti todistusta tutkimuksesta ja kissa saatiin boksiin nukkumaan.

Ja sitten laskua maksamaan ja vähän odottelua, että saamme ne verikoetuloksetkin vielä mukaan. No lopulta tuli eläintenhoitaja takaisin toteamaan että ihan on negatiivinen kissa teillä… juu ja on se sentään tuo sienitestihintakin tuossa mukana jo laskulla, ja kyllä me nyt eläinlääkärin kanssa täytimme tätä lappua kieli keskellä suuta, että jos ei ala kuulua tuloksia kotiin parin kolmen viikon jälkeen, niin puhelin on keksitty. Kun eivät ne oikein osaa niitä tuloksia lähettää sinne mihin on pyydetty, milloin tulevat meille pelkästään, milloin pelkästään omistajalle….

Noin, vihdoin kotiin, kyllähän siinä taas vierähtikin ihan sopivasti aikaa (vähän vajaa kaksi tuntia kaiken kaikkiaan…) ja kissakin näköjään on jo heräilemässä. Ja kun päästiin kotiin, pääsin minäkin korjaamaan InCatin sivuilta löytyneitä virheitä (maanantai-iltana uusien sivujen julkistamista seuraavana päivänä siis), joka tosin tuotti vähän hankaluuksia, kun Deniz nukkui puolitokkuraisena käsivarsien päällä lopun iltaa sen ajan mitä ei yrittänyt tokkuraisena kiipeillä tuolille ja alas…