teksti: Kanerva Ojama

Kissa tassutteli elämääni kevättalvella 1999 pienen, pitkäkarvaisen maatiaispennun muodossa. Menetin sydämeni sille ja myöhemmin koko kissakunnalle. Seurauksena tästä oli se, että aloin kiinnostua kissanäyttelyistä. En tiennyt niistä vielä mitään, menin vain katselemaan kissoja ilman ennakko-odotuksia. Ensimmäistä kertaa olin kissanäyttelyssä siis 12. marraskuuta vuonna 2000. Sen myötä aloin kiinnostua eri roduista ja otinkin näyttelystä mukaani kaiken, mikä ilmaiseksi irtosi. Kissainnostukseni siirtyi myös internetiin, josta etsin tietoa eri roduista. Aloin haaveilla jonkin puolipitkäkarvan hankkimisesta, mutten tiennyt, koska olisin sellaisen voinut saada. Lähetin kasvattajille sähköpostia ja kyselin kaikenlaista eri roduista. Jotkut kasvattajat vastasivat niukkasanaisesti ja ynseästi, kun taas toiset (harvemmat) vaikuttivat olevan hyvinkin innostuneita kissainnostuksestani. Muutaman mailin jälkeen rupesi kuitenkin tuntumaan kiusalliselta vaivata kasvattajia; enhän edes tiennyt, koska kissan voisin hankkia, varsinkaan kun en tiennyt, mikä rotu olisi sopinut minulle. Kävin läpi lähes kaikki kakkoskategorian rodut, ennenkuin löysin turkkilaisen angoran, joka tuntui olevan se oikea kissa minulle.

Moni kasvattaja ei taida osata asettua aloittelijan osaan, vaan pitää tämän kysymyksiä typerinä eikä jaksa vastata kaikkiin ”itsestäänselvyyksiin”. Mutta kuka, jos ei kasvattaja, vastaa kysymyksiimme? Kissoista aidosti innostuneen kasvattajan pitäisi siis olla kärsivällinen ja opastaa. Jos saamasi vastaus on nihkeä ja vastahakoisen tuntuinen, neuvoisin sinua kääntymään jonkun toisen puoleen, koska ei ole kummallekaan osapuolelle mukavaa, jos välit eivät toimi. Nihkeyden ja innottomuuden pitäisi toimia myös hälytyskellona, koska minulle ainakin tulee siitä mieleen, ettei kasvattajalla ole puhtaat jauhot pussissa. Tietysti kasvattajillakin on hyviä ja huonoja päiviä, mutta vastaamisen voi jättää paremmalle päivälle, jos tuntuu, ettei jaksa. Kyselijä voi saada väärän käsityksen ja hänelle tulee vaivaantunut ja ristiriitainen olo. Niin monessa paikassa nimittäin sanotaan, että kasvattajilta voi aina kysyä ja että he vastaavat mielellään…

Minä itse olen joutunut kokemaan kaikenlaisia vastahakoisista todella innostuneisiin vastauksiin. Niiden välimaastoon sijoittuvat kasvattajat, jotka tuntuvat aluksi myönteisiltä, mutta jonkin ajan kuluttua yhteydenpito katkeaa epämääräisesti. Oikean kasvattajan löytäminen on ollut hankalaa, mutta nyt voin onnitella itseäni, vihdoinkin. Olen löytänyt kasvattajan, joka jaksaa aina vastailla, pitkästi ja syvällisesti, kaikkiin kysymyksiini. Koko rotukissamaailma alkaa avautua eri tavalla kun on mukava yhteistyökumppani.

Yksi arka aihe, jota kannattaa välttää, on kissan hinta. On suorastaan rikos olla kiinnostunut siitä, sillä jos se mainitaan, kasvattajat luulevat, että on täysin rotuun perehtymätön tollo, jolle itse kissa ei merkitse mitään. Minäkin hölmö joskus kysyin moneltakin kasvattajalta, mitä rotukissat maksavat. Vastauksia tuli jonkin verran, mutta tylyjähän ne olivat. Kasvattaminenhan on rahaavievää puuhaa, joten tästä voisi päätellä, että ainakin useimmilla heistä sitä rahaa sitten on. Siksi heille saattaa olla vierasta, että joku on kiinnostunut tietämään, kuinka paljon kissan ensimmäinen vuosi leikkauksineen tulee maksamaan, siitä syystä että rahaa ei aina ole paljon. Kasvattajat saisivat ottaa tämän huomioon… Tämä on tietysti yleistys, eivät suinkaan kaikki pidä pennun hintaa tabuna.

Kissan ostajalle ei ole mikään helppo tehtävä löytää avuliasta kasvattajaa, mutta se voisi helpottua, jos kasvattajat yrittäisivät suhtautua aloittelijoihin vähemmän ylimielisesti tai välinpitämättömästi. Kissakuumeiset janoavat tietoa, ja jokainen kasvattaja varmasti tietää sen tunteen… Kissaharrastuksessa on mukana kaikenlaisia ihmisiä laidasta laitaan, mutta me kaikki olemme ”sairastuneet” tähän samaan kuumeeseen, siis olkaamme ystävällisia ja avoimia toisillemme!