Sisäsiitos on toisilleen läheistä sukua olevien kissojen parittaminen, esimerkiksi äiti/poika, isä/tytär, sisarus/sisarus paritukset sekä puoli-sisarus/puoli-sisarus. Yleisemmin sanoen eläinten pariutuminen yksilöiden kesken jotka ovat läheisempää sukua keskenään kuin keskimäärin on vallalla siinä populaatiossa. Kasvattajille, tämä on käytössä oleva keinovara sitoa tietty ominaisuus rodussa – joidenkin menestyksekkäinten näyttelykissojen sukutaulut usein kertovat niiden esi-isien olevan läheistä sukua keskenään. Esimerkiksi kissa nimeltään Fan Tee Cee (esiintyi näyttelyissä UK 1960 ja 1970 luvuilla) esiintyy monen monissa siamilaiskissojen sukutauluissa, toisinaan jopa useita kertoja samasakin sukutaulussa, koska kasvattajat olivat voimakkaasti kiinnostuneita saamaan linjansa enemmän tyypinomaiseksi. Loistavat yksilöt ovat aina etsittyjä siitospalveluihin tai jälkeläisiksi (ellei niitä ole jo kastroitu, kloonaus saattaa ratkaista tuon pulman tulevaisuudessa) jotka ovat saavuttaneet näyttelytuomareiden suosion.

Tuottaaksemme kissoja jotka lähestyvät rotustandardia, kasvattajat yleisesti parittavat yksilöitä jotka ovat sukua keskenään ja joilla tuo toivottu ominaisuus tulee selkeästi esille. Ajan myötä, toisinaan jopa yhden tai kahden sukupolven kuluessa, nuo ominaisuudet muuttuvat/tulevat homotsykoottiseksi piirteeksi (geneettisesti uniform(yksimuotoiseksi)) ja kaikki näiden sisäsiittoisten yksilöiden jälkeläiset perivät tuon ominaisuuden tuottavan geenin (breed true – voisiko tuon suomentaa termiksi ’jalostuvat’). Kasvattajat kykenevät tällöin ennustamaan luotettavammin miltä tulevat jälkeläiset näyttävät. ”Linjakasvatus” ei ole geneetikkojen käyttämä termi vaan tulee enemmänkin karjatalouden taholta. Se on sisäsiitoksen lievempi muoto. Linjakasvatus on silti sisäsiitosta, siitosta sukulaisten kesken – serkus/serkus, täti/sisarenlapsi, setä/sisarenlapsi ja isovanhempi/lastenlapsi. Linjakasvatuksen ja sisäsiitoksen ero saatetaan määritellä jonkin verran poikkeavasti eri eläinlajien kesken tai jopa rotujen kesken saman lajin sisällä. Asian monimutkaistaa tosiasia että kissan velipuoli saattaa olla myös kissan isä!

On huomattava kuitenkin, sisäsiitos sisältää potentiaalisia ongelmia. Rajoittunut geenikanta jatkuvan sisäsiitoksen seurauksena voi merkitä että epätoivottavat/vahingolliset geenit myös leviävät ja rotu menettää elinvoimaisuuttaan.

Koe-eläinten tuottajat ovat riippuvaisia tästä luodakseen vakioidun kannan koe-eläimiä jotka ovat joko immunologisesti vastustuskyvyttömiä tai esimerkiksi ’jalostuneet’ kantamaan jotain tiettyä epänormaaliutta kuten epilepsiaa. Tällaiset yksilöt ovat sisäsiittoisia, ovat geneettisesti identtisiä (klooneja!), tilanne joka esiintyy vain identtisissä kaksosissa. Samoin, hallitulla sisäsiitoksella voidaan luoda jonkin ominaisuuden osalta vakioituja tuotantoeläimiä kuten maidontuotos, kudos/rasva suhde, kasvunopeus jne. Ihmiskäsittein, sisäsiitos on sukurutsausta, kissoille se vain ei ole tabu.

Ulkosiitoksella tarkoitetaan tilannetta jossa molemmat vanhemmat ovat täydellisesti eri sukuja. Jalostettujen eläinten kohdalla tämä yleisemmin tarkoittaa ettei jälkeläisellä ole yhteisiä esivanhempia neljän/viiden sukupolven sukutaulussa. Eläiten kohdalla joilla on hyvin pieni kanta geenistöltään tätä ehtoa hyvin harvoin täytetään.

Ensiksikin määrittelen joitain termejä joita kasvattajat käyttävät. Yleensä yritän välttää erikoisterminologiaa, mutta kohtaat niitä tämän artikkelin ulkopuolella.

”Homotsykoottisuus” tarkoittaa tietyn saman ominaisuuden periyttävän geenin saamista molemmilta vanhemmilta esimerkiksi kuten pitkäkarvaisuus. Jos suljemme pois satunnaisen mutaation niin homotsykoottisen yksilön kaikki jälkeläiset 100% perivät tuon ominaisuuden geenin. Sisäsiitos lisää homotsykoottisuutta vahvistamalla jonkin ominaisuuden periytymistä. Puhdasrotuiset eläimet ovat voimakkaasti homotsykoottisia verrattuna sekarotuisiin tai satunnaisesti valikoituneisiin eläimiin. Ajatus puhdasrotuisissa eläimissä tarkoittaa että ne ovat ’jalostettuja’ tiettyjen ominaisuuksien mukaan. Kun jokin puhdasrotuinen paritetaan toisen saman rodun yksilön kanssa, syntyvät jälkeläiset ovat vakioituja tiettyjen ominaisuuksien kohdalla ja muistuttavat suuresti vanhempiaan.

”Heterotsykoottisuus” tarkoittaa että jälkeläinen on saanut perimäänsä geenistöön eri geenin tietyn ominaisuuden kohdalla kummaltakin vanhemmistaan. Esimerkiksi geenin pitkäkarvaisuuteen (väistyvä geeni) ja geenin lyhytkarvaisuuteen (hallitseva geeni). Tällöin 50% heterotsykoottisen jälkeläisen jälkeläisistä perivät yhden muodon ja toinen 50% toisen muodon. Huolellisesti suunniteltu ja hallittu ulkosiitos lisää heterotsykoottisuutta valitun piirteen osalla tuoden uusia geenejä hybridi jälkeläiseen.

”Heterosis” on tieteellinen nimitys hybridin elinvoimalle. On mahdollista että on olemassa ’pahoja/huonoja’ geenejä jotka tuottavat vähemmän elinvoimaisia yksilöitä homotsykoottisissa tapauksissa, koska ’hyvät’ geenit on jalostettu pois epäsuotavien ominaisuuksien ohella; teoriassa olisi mahdollista jalostaa ’huonot’ geenit pois mutta käytännössä näin ei tunnu tapahtuvan. Toinen teoria on että tarvitset kaksi tai useampia geenejä yhdessä saavuttaaksesi halutun ominaisuuden tai piirteen koska nämä geenit toimivat komplementoiden yhdessä; voimakkaasti sisäsiittoisilta eläimiltä puuttuu tämä vaihtelevuus ja niillä on heikompi immunolooginen järjestelmä.

”Sukupuoleen kytketty” viittaa ominaisuuteen joka periytyy vain tai on havaittavissa vain kyseisessä sukupuolessa. Abessinialaisissa on useita erilaisia versioita punaisesta väristä. Yksi on sukupuoleen kytketty sitten että urokset tarvitsevat vain yhden kopion tuota geeniä mutta naaraat tarvitsevat kaksi kopiota ollakseen tämän värisiä punaisia.

Sisäsiitosta esiintyy luonnossa?

Tällä ei kyseenalaisteta etteikö sisäsiitosta tapahtuisi luonnossa ilman ihmisen vaikutusta. Villi yhdyskunta joka on eristettynä toisista kissoista maantieteen tai muiden syiden vuoksi, saattaa tulla hyvinkin suuresti sisäsiittoiseksi erityisesti jos hallitseva uros parittelee sisartensa kanssa, sitten lastensa kanssa jne. Sitten kun hänet syrjäytetään sen tekee hyvin todennäköisesti oma poika tai lastenlapsi ja sisäsiittoisuus jatkuu. Haitallisten perintötekijöiden vaikutus tulee havaittavaksi myöhemmissä sukupolvissa joista suurin osa on saanut perimässään nämä tekijät. Tutkijat ovat havainneet tämän esimerkiksi gepardeissa, vaikka niitä esiintyykin eri alueilla niin kaikilla on hyvin samanlainen geeniperimä. Mahdollisesti jokin tuhoisa tauti tai luonnonkatastrofi traagisesti pienensi gepardipopulaatiota menneisyydessä luoden geneettisen ’pullonkaulan’. Kaikki nykyiset elävät gepardit periytyvät yhdestä eloonjääneestä perheestä, tästä johtuu niiden geneettinen yhdenmukaisuus.

Gepardeissa, geneettisen vaihtelevuuden puute tekee niistä alttiimpia taudeille koska niiltä puuttuu vastustuskyky tiettyjä virussairauksia vastaan. Äärimmäinen sisäsiittoisuus vaikuttaa niiden lisääntymiskykyyn pieninä pentueina ja korkeana pentukuolleisuutena. Jotkut tutkijat toivovat että ’King Cheetah’, gepardi jolla kuvio muistuttaa hieman tabbykuviota, ilmaantuminen tervehdyttäisi geenistöä mutaation kautta (olettaen ettei ihminen toimillaan pyyhkäise niitä pois). Ihmiskunta on toimillaan auttanut vaihtelevuuden vähentymiseen urheilumetsästämällä gepardeja ja vähentämällä mahdollisten kumppanien määrää. Urheilumetsästäjiä kiinnosti saaliina erilaiset ulkonäöltään poikkeavat yksilöt (täten myös geneettisesti erilaiset); tätä tapahtui erityisesti pitkäkarvaisen ”villa gepardin” sekä harmaa/sini gepardin kohdalla kertoen suuremmasta geneettisestä vaihtelevuudesta menneisyydessä.

Susi oli aikoinaan laajalle levinneenä Pohjois-Amerikan mantereella, mutta nykyään jäljellä olevat laumat ovat eristyneitä ja voimakkaasti sisäsiittoisia. Eristyneisyys/sisäsiittoisuus ongelma on noussut niin merkittäväksi ja akuutiksi että eläinsuojelujärjestöt ovat pyydystäneet susia eri alueilta ja siirtäneet niitä toisille alueelle elvyttääkseen geenikantaa. Joillain alueilla puolisoiden vähyys on johtanut jopa että sudet etsivät pariutumiskumppania koirista – äärimmäinen ulkosiitoksen muoto jota sanotaan hybridisaatioksi. Vastaavan kaltainen tilanne on Skotlannissa jossa Skotlannin villikissa pariutuu helposti kotikissojen kanssa ja tämä uhkaa pyyhkäistä villikissan pois kun kotikissan geenistö valtaa tilaa. Nämä ovat kaksi esimerkkiä joissa ulkosiitos jota seuraa voimakas sisäsiittoisuus saattaa johtaa lajien tuhoon (analogisesti kotieläinrodun tyypin katoaminen).

Toinen eläinlaji joka kärsii sisäsiitoksen vaikutuksista on pandakarhu. Kuten gepardienkin kohdalla tämä on johtanut pandoilla huonoon hedelmällisyyteen ja korkeaan pentukuolleisuuteen. Panda populaatioiden tullessa eristetymmiksi (ihmisasutuksen levitessä katkeavat pandojen kulkureitit alueelta toiselle) pandoille on tullut vaikeammaksi löytää riittävän erilaisen geenistön omaavaa puolisoa ja suvunjatkamiseen on tullut ongelmia.

On miltei todennäköistä että pandat tulevat kuolemaan sukupuuttoon huolimatta jopa kloonausteknologian hyväksikäytöstä, koska geenikanta on todennäköisesti köyhtynyt lajin pitkäaikaiseksi elvyttämiseksi. Tästä voidaan päätellä että kaikki puhdasrotuiset eläimet tulevat lopulta käyttökelvottomiksi sisäsiitoksen johdosta ja että kasvattajien pitää toimia huolellisesti säilyttääkseen tyypin kun hidastavat valikoivan jalostuksen haittailmiöitä.

Luonnollinen eristyneisyys ja sisäsiittoisuus on tuonut esille kotikissarotuja kuten Manx joka kehittyi saarella niin että hännättömyysgeeni levisi laajalti huolimatta siihen liittyvistä haittatekijöistä. Huolimatta satunnaisesta laivasta Isle of Man maihin siirtyneestä kissasta, esiintyi hyvin vähän ulkosiitosta ja sisäsiittoisuus heijastui keskimääräistä pienempinä pentuekokoina (geneetikot arvelevat tämän johtuvan Manx pentujen sikiövaiheen suuremmasta absortoitumisesta geneettisen poikkeavuuden vuoksi), kuolleena syntyneinä ja selkäranka poikkeavuuksista, kaikki jotka osaavat kasvattajat pyrkivät huolellisella kasvatustyöllä eliminoimaan.

Kuten edellä on mainittu jotkin feraalit yhteisöt tulevat huomattavan sisäsiittoisiksi koska ovat eristyksissä muista kissoista (esim. etäällä sijaitsevat maatilat) tai koska mahdolliset kumppanit alueella on kastroitu/steriloitu, poistaen ne tällöin geenikannasta. Useimmat kissatutkijat jotka työskentelevät feraaliyhdyskuntien tutkimuksessa ovat tavanneet sisäsiitoksen ilmiöitä. Tällaisissa yhdyskunnissa esiintyy usein keskimääräistä enemmän jotain ominaisuutta kuin normaalipopulaatioissa. Jotkin eivät ole vakavia kuten calico (harlekiini) kuvion hallitsevuus. Muita keskimääräisesti useammin esiintyviä piirteitä sisäsiittoisissa kissakolonioissa ovat polydaktylia (äärimmäisyytenä on raportoitu yhdeksänvarpaisia kissoja Amerikassa), kääpiökasvuisuutta (vaikkakin kääpiökasvuisella naaralla saattaa olla synnytysvaikeuksia pennun pään koon vuoksi), sekä muita rakenteellisia epämuodostumia tai joidenkin perinnöllisten ominaisuuksien hallitsevuutta.

Jatkuva sisäsiitos johtaa lopulta haitalliseen elinvoimaisuuden puutokseen ja mahdolliseen sukupuuttoon kun geenikanta supistuu, syntyvyys laskee, epänormaaliudet lisääntyvät ja pentukuolleisuus kasvaa. Toisaalta liiallinen ulkosiittoisuus hävittää lajin/rodun tyypillisyyden ja tätä kautta myös rodun.

Valikoiva jalostus/kasvatus

Keinotekoinen eristys (valikoiva jalostus) tuottaa myös samankaltaisia tuloksia. Luotaessa uutta rotua jostain kiinnostavasta mutaatiosta, geenikanta on aluksi pieni johtuen toistuvista lähisukulaisten parituksista. Jotkin rodut jotka ovat syntyneet satunnaisesta spontaanista mutaatiosta saattavat kantaa ongelmia kuten spastisuus (cerebral hypoplasia) Devon rexeissä, Scottish Foldit ja tukirangan epämuodostumat sekä Manx’ien semi-letaali geenit. Ongelmat kuten lonkka dysplasia ja patellaarinen luksaatio ovat hyvin yleisiä joissain roduissa tai rodun kasvatuslinjoissa, luoden pohjaa olettamukselle sisäsiitoksen osuudesta menneisyydessä haitallisten geenien levinneisyyteen. Valiten sopivia yksilöitä ulkosiitokseen voidaan terveitä perintötekijöitä tuoda takaisin, jotka muutoin katoaisivat, aiheuttamatta tyypin kohdalla muutoksia.

Mitä enemmän sisäsiitosta käytetään päästäksemme eroon joistain vähemmän suotavista ominaisuuksista tai lukitaksemme toivottuja piirteitä sitä enemmän on myös mahdollista että yksilöt perivät myös samankaltaisen joukon geenejä immunologiseen rakenteeseensa molemmilta vanhemmiltaan, ja syntyvät täten kenties heikommalla vastustuskyvyllä. Immunologiset ongelmat keräytyvät peräkkäisten sukupolvien kautta eläinten tullessa geneettisesti yhdenmukaisemmiksi (kuten gepardit). Erään teorian mukaan, immuunikato voi johtua yksinkertaisesti riittävän heterotsykoottisuuden puutteesta perimässä joka ohjaa immuunijärjestelmää. Tästä johtuen satunnaisesti pariutuneet kissat kenties ovat yleensä niin vahvoja terveydeltään.

Eläintarhat joilla on kasvatusohjelmia tarhattujen eläinlajien kohdalla ovat hyvin tietoisia ulkosiitoksen tarpeellisuudesta ja käyttävätkin toinen toistensa yksilöitä lisäämään omia kantojaan. Tarhatuilla populaatioilla on sisäsiittoisuuden riski huomattava koska mahdollisten kumppanien määrä on rajoitettu, siksi eläintarhat lainaavat yksilöitä toinen toisiltaan pitääkseen yllä riittävää geneettistä vaihtelevuutta. Lampaissa, satojen vuosien jalostustyö villan laadun parantamiseksi on hävittänyt muita tärkeitä ominaisuuksia. Alkulampaat saattoivat lisääntyä useammin kuin kerran vuodessa. Modernit lampaat kykenevät lisääntymään vain kerran vuodessa. Vasta hiljattain tajuttiin menetetyn geenin merkitys (lisääntynyt lihantuotos), mutta sen palauttaminen alkukantaisemmasta lampaasta tulisi vähentämään havaittavasti muita laatuominaisuuksia jotka on saavutettu vuosisatojen valikoivalla jalostuksella.

Useimmat koe-eläinhiirikannat ovat tulossa niin voimakkaasti sisäsiittoisiksi että ne eivät todennäköisesti selviäisi elossa laboratorioiden ulkopuolisessa epästeriilissä ympäristössä heikon immuunijärjestelmänsä vuoksi (nehän tapetaan yleensä ennen kuin tämä tulee ongelmaksi laboratorio-oloissa) ja jotkin kannat jopa katoavat sukupuuttoon lisääntymiskyvyttöminä. Jotkin kannat jalostetaan valikoidusti kantamaan perinnöllistä vikaa joka tappaa ne.

Sisäsiitos pitää mukanaan ongelmia jokaiselle joka toimii eläinten kasvatuksessa – kanarialintujen kasvatuksesta karjankasvatukseen. Varhaiset TUV yksilöt olivat tietojen mukaan hyvin temperamenttisia, ongelma joka korjautui ilmeisesti uuden kannan tuonnilla. Yritykset muuttaa burmien pään muotoa pyöreämmäksi Amerikassa sai aikaan kissassa syntyperäisiä ongelmia. Siamilaiset kissat ovat kehittyneet asteittain hentoluisemmiksi kasvattajien korostaessa itämaista/ulkoperäistä ulkonäköä, aikaansaaden liian hentorakenteisen kissan joissain linjoissa.

Koiramaailmassa lukuisissa roduissa esiintyy perinnöllisiä vikoja tietyn ’tyypin’ uroksen yli-käytöstä ja jonka myöhemmin havaittiin kantavan haitallista perintötekijää. Aikana jolloin ongelmat havaittiin oli se jo levinnyt laajalti kun urosta oli käytetty erittäin suuresti ’parantamaan’ rotua. Menneisyydessä joitain rotuja risteytettiin toisten koirarotujen kanssa tyypin parantamiseksi, mutta nykyään painopiste on säilyttää rotujen puhtaus ja välttää ’sekasikiöitä’

Ne jotka toimivat vähemmistönä olevien rotujen parissa (harvinaisemmat rodut) kohtaavat ongelman tasapainottaa puhtaus menettämättä geneettistä vaihtelevuutta. Kannattajat säilyttävät vähemmistö rotuja koska niiden geenit saattavat olla hyödyksi karjataloudelle tulevaisuudessa, mutta samalla rodun yksilöiden pieni lukumäärä saattaa johtaa epäterveeseen sisäsiittoisuuden asteeseen. Elvytettäessä jotain rotua sukupuuton rajoilta ’uuden veren’ tuonti risteyttämällä jonkin eri rodun kanssa on viimeinen keinovara koska se voi myös muuttaa säilytettävän rodun luonnetta/piirteitä (kuten kissamaailmassa voitiin havaita tapahtuvan kun venäjän sinistä risteytettiin sininaamio siamilaisten kanssa toisen maailmansodan jälkeen). Karjataloudessa, jälkeläisten peräkkäisten sukupolvien takaisinsiitos puhdasrotuisten esi-isien kanssa 6-8 sukupolven ajan on tarpeen ennen kuin jälkeläisten katsotaan olevan itse puhdasrotuisia.

Kissamaailmassa, puhdasrotuisuus on yhtä vaalittua, mutta saattaa johtaa naurettaviin äärimmäisyyksiin. Jotkut kissaihmiset eivät tunnusta ’hybridi’ rotua kuten tonkineesi koska se tuottaa variantteja (kuitenkin manxit tunnustetaan jotka myös tuottavat variantteja). Rodut joilta puuttuu kyky tuottaa jonkinasteista vaihtelevuutta jälkeläisiinsä kohtaavat samat riskit kuin gepardit ja pandat. Nämä intoilijat ovat menettäneet tajun että he rekisteröivät sukutaulullisia kissoja, eivät puhdasrotuisia kissoja, erityisesti koska heidän saattaa olla tarpeen tunnustaa rotuja jotka saattavat tarvita ajoittaista ulkosiitosta säilyttääkseen tyyppisyyden!

Rotupuhtaus keskustelu kulkee yleensä näillä linjoilla. pitäisikö rotu perustua genotyyppiin (periytyviin geeneihin) vai fenotyyppiin (ulkonäköön, huolimatta ulkosiitoksista neljä sukupolvea taaksepäin). Tabbykuvioinen siamilainen on fenotyypiltään siamilainen, mutta koska tabbykuvio tuotiin rotuun ei-siamilaisesta rodusta, genotyypin kannattajat pitävät sitä ei-siamilaisena ja ovat huolissaan että se saastuttaa heidän puhdasjalosteiset linjansa. Joissain rekistereissä, exotic pitkäkarvat ovat samassa ryhmässä persialaisten kanssa, mutta niitä ei saa risteyttää persialaisten kanssa. Niin kuin myös, eivät hyväksy suklaa tai lila persialaisia luokiteltavaksi persialaisiksi koska nämä värit tuotiin siamilaisilta (himalaja kissoilta) lukuisan joukon sukupolvia sitten ja ovat sen vuoksi ’väärävärisiä’. Nuo ’vääräväriset’ geenit saattavat kuitenkin olla nipussa myös koko joukon terveellisiä geenejä kanssa; tällöin jättäen mahdollisuuden ulkosiitoksen käyttöön ’puhdasrotuisten’ ja ’vääräväristen’ kesken, tällöin mahdollisuus lisätä heterotsykoottisuutta vastustuskyvyn alueella menetetään.

Eräs tie vähentää sisäsiittoisuuden riskejä on turvautua hallittuun ja suunnitelmalliseen linjasiitokseen 2-3 sukupolven ajan ja sitten tehdä ulkosiitos ei sukua oleviin yksilöihin tai jopa toisen rodun kanssa saattamaan takaisin hybridin elinvoima ja geneettinen vaihtelevuus. On kuitenkin painotettava kasvatettaessa tyyppiin ja kilpailukykyisyyteen näyttelypöydällä (ja myyntiin!), huipputyyppinen uros tulee yhä useammin käytetyksi ja tämä vähentää jatkuvasti ei sukua olevien linjojen määrää.

Sisäsiitoksen vaikutukset kissakasvattajalle

Suurin osa kissakasvattajista ovat hyvin tietoisia sisäsiitoksen sudenkuopista vaikkakin se on hyvin houkutteleva keinovara aloittelijalle käyttää yhtä tai kahta läheisesti sukua olevaa linjaa säilyttääkseen tai parantaakseen tyyppiä. Parittaen ei sukua olevien saman rodun linjojen kesken (silloin kun se on mahdollista) tai risteyttäen toisen rodun kanssa (kun se on sallittua) voi lisätä/kasvattaa elinvoimaisuutta. Huolimatta riskistä tuoda joitain ei toivottuja piirteitä joiden pois jalostaminen saattaa viedä aikansa, ulkosiitos saattaa estää rotua pysähtymästä paikoilleen tuodessaan tuoreita geenejä perimään. On tärkeää tehdä tämä ulkosiitos hyvin erilaisia yksilöitä käsittävään joukkoon kissoja, joita pidetään geneettisesti ’terveinä’ (esiintyykö niitten jälkeläisissä perinnöllisiä vikoja?) ja mieluiten sellaisten kanssa jotka eivät ole sukua keskenään. Ulkosiitoksen tekee vaikeaksi varhaisempien sukupolvien sisäsiittoisuus – tulee vaikeaksi löytää yksilöitä jotka eivät ole sukua, jotkin jopa ovat useaan kertaan.

Mistä sitten voit havaita rodun tulleen liiallisen sisäsiittoiseksi? Eräs merkki on alentunut syntyvyys joko urosten siitoskyvyssä tai naaraiden hedelmällisyydessä. Gepardiurosten tiedetään kärsivän alhaisesta siitoskyvystä. Lisääntymisen epäonnistuminen, pienet pentuekoot ja korkea pentukuolleisuus säännöllisesti osoittaa kissojen kenties olevan liiallisen läheistä sukua. Suuren osan kissoja menehtyessä johonkin sairauteen (esim. enteritis) osoittaa kissojen menettäneen tai niiden vastustuskyvyn heikentyneen. Jos puolet kasvatusohjelman yksilöistä kuolee yksinkertaiseen infektioon on syytä huoleen.

Suuresti sisäsiittoisilla kissoilla esiintyy epänormaaliuksia useammin kun ’huonot’ geenit yleistyvät. Nämä epänormaaliudet saattavat olla yksinkertaisia ei toivottuja piirteitä kuten purentavirheet tai sitten joitain vakavampia epämuodostumia. Joskus vika voidaan jäljittää yhteen urokseen tai naaraaseen joka tällöin pitää poistaa tuottamasta lisää jälkeläisiä huolimatta joistain hyvistäkin ominaisuuksista. Jos sen aiemmat jälkeläiset ovat jo tuottamassa jälkeläisiä on houkuttelevaa ajatella ’Pandoran lipas on jo aukaistu ja vahinko tapahtunut niinpä käännän selkäni asialle’. Välinpitämättömyys vioista ja kasvatuksen jatkaminen tällaisella kissalla lisää viallisten geenien levinneisyyttä ja tuo ongelmia lisää jos tällaiset sukua olevat jälkeläiset pariutuvat.

Eräs esimerkki rodusta joka miltei katosi sisäsiitoksen vuoksi on Amerikan Bobtail. Kokemattomat kasvattajat yrittivät tuottaa naamio töpöhännän jolla on valkoiset tossut ja valkoinen kauluri ja joka säilyttäisi tyypin ja värin, onnistuen luomaan vain perinnöllisesti sairaan kissan huonolla luonteella. Myöhemmät kasvattajat ovat huolellisella työllä lähtien hyvärakenteisesta kissasta hyläten väri- ja kuviosäännöt, palauttaakseen suurehkon, standardin mukaisen terveen kissan ja tuoden rodun takaisin terveelle geneettiselle pohjalle.

SISÄSIITOS (läheisten sukulaisten pariutuminen)

Hyvät

Tuottaa yhdenmukaisia tai ennustettavissa olevia jälkeläisiä Piilossa olevat (väistyvät) geenit tulevat esille ja ne voidaan eliminoida. Yksilöt jalostuvat ja ovat puhdsrotuisia. Tuplaa hyvät geenit. Eliminoi ei toivottua ominaisuuksia.

Pahat

Tuplaa viat ja heikkoudet.

Asteittainen elinvoimaisuuden ja vastustuskyvyn heikentyminen. Kasvaneet lisääntymisongelmat, vähemmän jälkeläisiä. Painotettaessa vain ulkonäköä menetetään mukana hyviäkin ominaisuuksia.

Geneettisesti köyhtymistä.

LINJAKASVATUS (Etäisempää sukua olevien yksilöiden pariutuminen)

Hyvät

Vältetään hyvin läheisten sukulaisten käyttö, mutta kissat säilyvät silti ’puhtaina’. Tuottaa yhdenmukaisia tai ennustettavissa olvia jälkeläisiä. Hidastaa geneettistä köyhtymistä.

Pahat

Edellyttää erittäin hyviä yksilöitä.

Ei pysäytä geneeettistä köyhtymistä, vain hidastaa sitä.

ULKOSIITOS (Ei sukua olevien yksilöiden pariutuminen saman rodun sisällä)

Hyvät

Tuo uusia ominaisuuksia tai palauttaa menetettyjä.

Lisää elinvoimaisuutta.

Kissat ovat silti ’puhtaita’.

Pahat

Yhdenmukaisuus on vähäisempää ja jälkeläisten ennustettavuus pienempi. Saattaa vaatia jatkokasvatusta poistamaan ei toivottuja piirteitä. Voi olla vaikeaa löytää sopivia yksilöitä.

HYBRIDISAATIO (Eri rotujen/lajien risteytystä)

Hyvät

Tuo uusia ominaisuuksia tai palauttaa menetettyjä.

Lisää elinvoimaisuutta.

Saattaa lisätä suvunjatkokykyä tai parantaa vastustuskykyä.

Tuo kokonaan uusia piirteitä väreihin/tyyppiin.

Saattaa luoda uuden rodun.

Jälkeläiset eivät ole puhdasrotuisia monen sukupolven ajan.

Pahat

Arvaamattomuus – uudet piirteet saattavat olla täysin ei toivottuja. Rodut pitää valita toinen toisiaan vastaavista ja/tai täydentävistä. Saattaa viedä vuosia poistaa ei toivotut ominaisuudet tai tyypin menetys. Saattaa kestää vuosia että saadaan tasaisesti kaltaisiaan jälkeläisiä. Tuottaa lukuisan joukon variantteja jotka eivät kelpaa kasvatukseen.

PÄÄTELMÄ

Sisäsiitos on kaksiteräinen miekka. Toisaalta tietty määrä sisäsiitosta voi kiinnittää ja parantaa tyyppiä ja luoda erinomaisia eläimiä laadultaan. Toisaalta liiallinen sisäsiittoisuus voi rajoittaa perimää niin että rotu menettää elinvoimaisuutensa. Rodut ovat haavoittuvimmillaan kehityksensä alkuvaiheissa, koska yksilöiden määrät ovat pieniä ja kissat ovat läheisesti sukua keskenään. Vastuuntuntoinen kasvattaja tasapainottaa sisäsiittoisuuden asteen käyttämällä ulkosiitosta ylläpitämään kokonaisuuden terveyttä olkoon se sitten kasvatus linja tai rotu.

Lue aiheesta lisää kommentteja.

 

Hyvät ja pahat sisäsiitoksessa